Mies testasi koiransa tottelevaisuutta – uskotko silmiäsi?

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monet koirat ovat niin persoja herkuille, että ne syövät mielellään oman ruokansa lisäksi myös kaikkien muidenkin perheenjäsenten lautaset tyhjiksi. Kerjääminen on monille lemmikeille arkipäivää, ja se tuottaakin toisinaan herkullisia lopputuloksia.

Nyt YouTube-videolla nähdään tilanne, jossa mies testasi Hank-nimisen koiransa tottelevaisuutta. Koira rakastaa juustoa ja maapähkinävoita, minkä vuoksi omistaja päätti tehdä itselleen voileivän, joka sisältää juuri näitä kahta herkullista täytettä.

Mies asetti leivän lattialle suoraan Hankin eteen, mutta sanoi koiralle, että se ei saa syödä leipää koska leipä on miehen. Koira katsoo hieman surullisin silmin omistajansa perään kun hän poistuu huoneesta, mutta ei houkutuksesta huolimatta koske lattialla olevaan herkkuleipään. Lopulta mies antaa koiralle testin läpäisemisestä palkinnoksi osan hänen leivästään.