Treffiseuralainen ghostasi miehen – mies lähetti laskun illallisesta!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Nykyisin sinkkujen ehdokastarjonta on laajentunut esimerkiksi erilaisten deittisovellusten ansiosta. Tämä tarkoittaa, että kumppanivaihtoehtoja käydään läpi pikavauhdilla. Mikäli ehdokas ei kiinnosta, jätetään yhteydenpito kokonaan. Henkilö unohdetaan ja vaihdetaan uuteen – ja usein ilman selityksiä.

Deittisovelluksissa tavattuja ihmisiä hylätään yllättäen, eli ghostataan jatkuvasti tapailemisen tai tekstailemisen aikana. Perinteinen asetelma on se, että vastapuoli on on saattanut olla aiemmin kiinnostunut, mutta lopettanut yhteydenpidon ilman selityksiä. Näin kävi myös amerikkalaisen Amanda Burnettin treffikumppanille.

Nainen oli käynyt treffeillä miehen kanssa Indianapolisissa. Tapaamisen jälkeen Amanda oli kuitenkin päättänyt jättää vastaamatta miehen viesteihin. Ghostaaminen on säälittävä, mutta valitettavan yleinen tapa osoittaa mielenkiinnon päättymisestä. Amadan deitti ei kuitenkaan suostunut uhrin rooliin, Independent-lehti uutisoi.

Mies lähetti naiselle jälkikäteen laskun treffeistä. Amanda sai 40 dollarin laskun, jossa oli hänen nauttimansa juomat ja ruoat. Lisäksi laskuun oli merkitty ylimääräinen käsittelymaksu. Toki Amanda olisi voinut ilmoittaa miehelle ystävällisesti syyn yhteydenpidon päättymiseen tai siihen, miksi hänellä ei enää ollut mielenkiintoa yhteydenpitämiseen. Toisaalta harva turvautuu hylätyksi tultuaan yhtä äärimmäisiin keinoihin kuin laskun lähettänyt mies.