Keany Reevesin ysärikomedialle jatkoa – Bill ja Ted tekevät paluun!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Näyttelijä Keanu Reevesistä maailmanluokan tähden tehnyt kulttikomedia on saamassa jatkoa. Näyttelijä on vahvistanut kolmannen Bill ja Ted -elokuvan olevan virallisesti työn alla.

Reevesin esittämä Bill ja Alex Winterin näyttelemä Ted seikkailivat valkokankaalla ensimmäisen kerran Billin ja Tedin uskomaton seikkailu -elokuvassa vuonna 1989. Komedia sai jatkoa vuonna 1991 Billin ja Tedin maailma -elokuvan muodossa.

Lähes 30 vuotta myöhemmin ilmestyvän Bill & Ted Face The Music -elokuvan ohjaa The Hollywood Reporter -sivuston mukaan Taalat taskuun, Dick & Jane -ohjaaja Dean Parisot. Jatko-osan käsikirjoitus on ollut työn alla jo vuodesta 2010 lähtien.

Bill & Ted -elokuvissa seurattiin Wyld Stallyns -bändissä soittavia teinipoikia, jotka päätyvät pelastamaan maailman matkustaessaan ajassa kouluprojektia varten. Kolmannessa osassa jo keski-ikäistynyt kaksikko joutuu uuteen seikkailuun tulevaisuudesta saapuvan vieraan ansiosta.