Alastomana nukkuminen kannattaa – monia terveyshyötyjä ja paremmat unet

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Sänkyyn vällyjen väliin pujahtaminen on monen ihmisen lempihetki päivässä. Vieläkin nautinnollisemman tilanteesta tekee se, jos siirtyy vastavaihdettuihin lakanoihin saunan tai kuuman suihkun jälkeen – ja tietenkin alasti.

Alasti nukkuminen kannattaa, sillä ilman rihman kiertämää nukkuessa voi saavuttaa syvemmän unen ilman, että joutuisi pitämään kiristäviä vaatekappaleita yllään. Alasti nukkumisen jälkeen on helppo pukea päivävaatteet suoraan päälle, eikä yöpuvuista muodostu pyykkiä koriin. Kiristävät vaatteet saattavat lisätä esimerkiksi rintasyövän riskiä, joten tästäkin syystä yöt kannattaa viettää nakuna.

Iho voi paremmin alasti nukkuessa, koska se saa hengittää ja pysyy viileämpänä. Ilkosillaan on myös helpompi aloittaa seksi kumppanin kanssa. Alasti nukkumisen on myös väitetty auttavan painonhallinnassa, koska uni on levollisempaa, eikä aineenvaihdunnan tarvitse tuottaa hikeä yäaikaan.

Naisille etenkin nakuna nukkuminen on edukasta, sillä vaginan bakteeritasapaino pysyy ilmakylpyjen avulla terveempänä. Omaan alastomuuteen tottuu paremmin, mitä enemmän viettää aikaansa ilman vaatteita. Tämä puolestaan kohottaa itsetuntoa, BetterMe-sivusto muistuttaa.

Uusimmat