Mitä ihmettä? Rihannan asuvalinta julkkisjuhlissa hämmentää – ja syystäkin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hetki sitten 30 vuotta täyttänyt Rihanna on viime päivinä poseerannut pikkutuhmissa ja erittäin paljastavissa yöpuvuissa, koska hänet on kiinnitetty omaa nimeään kantavan alusasumalliston mainoskasvoksi. Tällä kertaa hänet on kuitenkin kuvattu alusasujen sijaan hieman toisenlaisessa asussa.

Rihanna nähdään nyt osallistumassa Heavenly Bodies Fashion The Catholic Imagination Costume Institute Gala -gaalaillassa New Yorkissa. Poptähti oli pukeutunut teeman mukaisesti, mutta siinäkin melko ääripäähän. Hänen sisääntulonsa näytti nimittäin siltä kuin korkea-arvoinen kardinaali olisi astellut punaista mattoa.

Rihannan SAVAGE X FENTY -nimeä kantavat alusvaatteet tulivat myyntiin 11. toukokuuta. Mallistot on suunniteltu niin, että kaiken malliset naiset voivat tuntea niissä olonsa hyväksi. Niistä löytyy tuotteita myös hyvin suurikokoisille rinnoille, sillä Rihanna haluaa alusvaatemallistollaan juhlia eri kokoisten naisten vartaloita. Rintaliivikokoja löytyy aina 44DDD-kuppikokoon saakka.

Splash
Splash
Splash
Splash