Hämmentävä aisti-illuusio laittoi somen sekaisin – mitä sinä tässä kuulet?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Somessa on hädin tuskin selvitty vuosien takaisesta mekkogatesta, kun uusi hämmentävä havaintoharha jakaa Twitter-kansaa kahtia. Nyt ihmetellään robottiääntä joka vaikuttaa samaan aikaan lausuvan kaksi aivan erilaista nimeä.

Audioilluusiossa kuullaan ääni, joka sanoo joko Yanny tai Laurel. Toiset kuulevat äänen pelkästään Yannyna, toiset Laurelina. Osa puolestaan kuulee sen alkuun eri nimenä ja myöhemmin toisena.

Nimen voi kuulla eri tavalla kuunnellessa ääntä esimerkiksi kuulokkeilla tai puhelimen kaiuttimilla. Tämä viittaisi salaisuuden piilevän ainakin osittain siinä, mitkä äänen taajuudet kuuluvat milloinkin parhaiten.

The Verge -sivuston mukaan illuusiossa on kuitenkin myös psykologinen puoli. Texasin yliopiston professori Bharath Chandrasekaranin mukaan ääni on hieman epäselvä, ja niinpä aivot ikään kuin täyttävät tyhjät kohdat sillä mitä ne uskovat kuulevansa. Tähän vaikuttaa myös visuaalinen tekijä, twiitin Yanny ja Laurel -tekstit.