Kyselytulos: ”Elämämkoululaiset” harrastavat eniten seksiä

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Useat eri tutkimukset ovat osoittaneet, että säännöllisesti seksiä harrastavat pariskunnat ovat yleensä muita onnellisempia. Toisaalta määrällä ei ole väliä, sillä rakastelun laatu menee seksikertojen edelle. Pääasia on, että suhteen molemmat osapuolet ovat seksielämään tyytyväisiä.

Seksivälinesivusto Lovehoney on toteuttanut kyselyn, jonka mukaan koulutustausta määrittelee seksin määrän. Kyselytulosten mukaan kouluttamattomat ihmiset harrastavat seksiä peräti kerran päivässä. Sen sijaan akateemisen koulutuksen saaneet ihmiset ovat uskollisempia ja heillä on ollut vähemmän seksiseuralaisia. Lisäksi koulutetut ihmiset suosivat seksissä enemmän moniulotteisuutta, kuten sidontaleikkejä, kun taas kouluttamattomat suosivat julkisilla paikoilla harrastettua seksiä.

Mitä tulee seksin laatuun, uskovat kouluttamattomat kyselyyn vastanneet ihmiset seksitaitojensa olevan täydellisen kympin luokkaa. Sen sijaan korkeasti koulutetut vastaajat suhtautuvat seksitaitoihinsa varauksellisemmin. Suurin osa pitää eniten siitä, että kumppani on heidän päällään seksisession aikana, Femail First raportoi.