Dingo julkaisi tänään uuden singlen

Viihdeuutiset · Stara.fi

80-luvulla jättisuosiosta nauttinut ja viime kesänä näyttävän paluun tehnyt Dingo julkaisi tänään uutta musiikkia. Tähtenä taivaalla -singlen on säveltänyt ja sanoittanut Neumann ja sovituksessa on mukana koko nykyinen kokoonpano.

Singlellä ja myös tulevan kesän keikoilla Dingossa ovat mukana Neumann, Pepe Laaksonen, Jonttu Virta, Leena Peisa ja Saska Ketonen. Dingo on kokoonpanolla Neuman-Laaksonen-Virta julkaissut viimeksi Via Finlandia -albumin vuonna 1994, silloin mukana olivat myös Keijo Q ja Dingon 80-90 -luvun tuottaja Pave Maijanen.

Video on kuvattu Finnvox-studiolla, jossa Dingo on levyttänyt jo 80-luvulla, ja jossa ovat tehneet niin Neumann kuin basisti Pepe Laaksonen ensimmäiset sooloalbuminsa, joten suurista tunteista on kyse, tunteilee Nipa Neumann. Nykyisellä kokoonpanollaan Dingo starttaa kesäkeikolle odottavin mielin. Yhtye nähdään esimerkiksi Iskelmäkesä Rovaniemellä, Alahärmän Powerparkissa, Laukaan Satama Festivaaleilla ja Ylivieskan SavaStockissa.