Suomi ehdottaa saunomista Unscon kulttuuriperintöjen listalle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt ehdottaa saunomista Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Säädösten mukaan Suomi toimittaa hakemuksensa Unescon sihteeristölle ensi maaliskuun lopussa.

– Saunominen on ensimmäinen aineettoman kulttuuriperinnön ehdokas Suomesta. Valtion ylin johto siis ymmärtää saunomisen merkityksen Suomelle ja suomalaisille. Saunominen on osa suomalaisuutta ja pääseminen Unescon luetteloon lisäisi Suomen kansainvälistä tunnettavuutta. Tällä olisi huomattava merkitys muun muassa matkailulle, toteaa Sauna Unescoon -hankeen vetäjä Ritva Ohmeroluoma.

Saunominen valittiin marraskuussa 2017 Suomen Elävän perinnön kansalliseen luetteloon. Tämä mahdollisti sen, että saunominen voidaan valita ehdokkaaksi Unescon luetteloon. Niinpä suomalaiset saunayhteisöt kokosivat voimansa ja perustivat Sauna Unescoon -hankkeen. Mukana on tällä hetkellä noin 40 toimijaa.

– Suomi on täynnä innokkaita saunojia ja saunayhteisöjä. Lyhyessä ajassa saimme laajan joukon saunatoimijoita hankkeeseen mukaan. Se osoittaa saunomisen olevan myös hyvin yhteisöllistä toimintaa, jota Museovirastokin painotti, Ritva Ohmeroluoma sanoo.