Bile-Dani haastoi Antti Tuiskun – tässäkö kesän ykköshitti?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset saivat seurata kevään ajan kuinka Bile-Dani pärjäsi Temptation Island -ohjelmassa, kun hänen tyttöystävänsä Eveliina oli toisella puolella miesten vieteltävänä. Tarina päättyi ohjelmassa onnellisesti. Nyt Bile-Dani on taas aktivoitunut musiikkirintamalla, sillä hän on juuri julkaissut uuden singlen.

Katso tästä Bile-Danin videohaastattelu

Antti Tuisku on jo ehditty julistaa vuoden kesähitin tekijäksi, vaikka kesäkuuta on takana vasta kuusi päivää. Aiemminkin musiikkiuraa tehnyt Bile-Dani on nyt kuitenkin haastanut Tuiskun, sillä hän on versioinut oman tuoreen kesähittinsä pohjaksi vanhaa tuttua Vamos a la Playa -discoklassikkoa. Eilen julkaistu suomenkielinen Vamos a la Baila

– Haluttiin tehdä kesäbiisi ja mietittiin mikä olisi tällä kertaa se juttu. Päätettiin, ettei keksitä pyörää uudelleen, vaan tehdään tästä hitistä suomenkielinen versio. Tartuttiin tuumasta toimeen ja biisi julkaistiin viime yönä. Tuhat striimiä meni heti rikki, Bile-Dani kertoo Staralle.

Matkan varrella kappaletta jouduttiin hieman sensuroimaan, sillä ensimmäinen versio sisälsi vahvasti pikkutuhmaa viestiä.

– Ensimmäinen versio oli paljon rivompi. Mietimme, että se menisi liian paljon Petri Nygårdin kategoriaan, joten ajateltiin kliinata sitä hieman, Bile-Dani paljasti kappaleen viime hetken muutoksista.

Bile-Dani suuntaan kesällä myös keikoille, ja kalenterissa on runsaasti klubikeikkoja. Niiden lisäksi hän nousee festarilavoille muun muassa Rovaniemen Simerockissa ja Krs Summer Festeillä Kristiinankaupungissa.

Uusimmat