Kärsitkö huonosta itsetunnosta? Muuta nämä kuusi asiaa elämässä

Lifestyle · Terhi Piiroinen

On normaalia, että itsetunto vaihtelee välillä pohjalukemista loisteliaaseen olotilaan. Terve ja varma itsetunto auttaa elämässä pärjäämisessä. Mikäli ei viihdy itsensä kanssa, on vaikea viihtyä muillakaan elämän osa-alueilla aina parisuhteista työmaailmaan.

Elämäntapavalmentaja Seline Shenoy on nyt listannut Elite Dailylle kuusi asiaa, jotka voivat laskea itsetuntoa. Ihmisten ei tulisi jäädä epäonnistuneisiin parisuhteisiin tai tilanteisiin, jotka imevät energiaa enemmän kuin antavat. Mikäli omat arvot ja unelmat eivät kohtaa nykyisen elämäntilanteen kanssa, tulee asia muuttaa oman hyvinvoinnin nimissä.

Jokaisella on oikeus saada oma äänensä kuuluviin, eikä vain tyytyä hiljaa osaansa. Kenelläkään ei ole oikeutta kohdella toisia ihmisiä epäkunnioittavasti. Huonoa itsetuntoa voi aiheuttaa myös vertaileminen muihin ihmisiin. On varmasti ahdistavaa huomata toisen henkilön olevan onnistunut ja onnellinen, jos oma itsetunto laahaa pohjalukemissa. Tämä on syy myös siihen, miksi sosiaalisen median käyttöä kannattaa rajoittaa.

Huono itsetunto ei kohene, jos panee muut aina elämässään etusijalle ja pitää itsestään huolta viimeisenä. Mikäli jää aina laakereilleen makaamaan odottaen, että asiat muuttuvat itsestään parempaan suuntaan, on onnistumisten määrä hyvin pieni. Passiivinen elämäntyyli saa myös itsetunnon huonoksi, joten ohjat kannattaa ottaa omiin käsiin. Ja samalla on hyvä lopettaa itsensä kritisoiminen. Yleensä kovin tuomitsija löytyy oman pään sisältä.

Muista: Olet arvokas.