Maailman parhaan elokuvan puu kaatui – nyt siitä tehtiin matkamuistoja!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmanhistorian parhaaksi elokuvaksi useita kertoja äänestetty The Shawshank Redemption on koskettanut myös monia suomalaisia muutenkin kuin sen surkeasti käännetyn nimen, Rita Hayworth – avain pakoon, nimensä osalta. Elokuvaan liittyi aikoinaan myös eräs Yhdysvalloissa kasvanut puu.

Elokuvassa Morgan Freemanin roolihahmo istuu puun juurella. Vuonna 1994 ensi-iltansa saaneen klassikkoelokuvan lähes 30-metrinen ja jopa 200-vuotias puu kasvoi Ohion osavaltion Lucasissa sijaitsevassa Malabar Farm State Parkissa, kunnes se halkesi vuonna 2011 salamaniskusta ja kaatui lopulta tuulen vuoksi vuonna 2016. Nyt puun jäännökset on hyödynnetty matkailussa.

Hittielokuvan puusta on nimittäin tehty elokuvan tulevaa 25-vuotisjuhlaa varten monia erilaisia matkamuistoja, jotka aiotaan myydä turisteille ja elokuvan ystäville.

Splash
Splash
Splash