Halo-peleistä tehdään televisiosarja – taustalla Steven Spielbergin yhtiö

Pelit Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suosittujen Halo-ammuskelupelien pohjalta ollaan työstämässä televisiosarjaa. Sen taustalla ovat Showtime-kanava, Microsoft ja Steven Spielbergin Amblin Television -yhtiö.

Halo-sarjaa kuvaillaan 26. vuosituhanteen sijoittuvaksi eepokseksi, jossa ihmiskunta taistelee maata uhkaavaa Covenant-nimellä tunnettua uhkaa vastaan. Televisiosarjan showrunnerina toimii Kyle Killen, ja sen jaksoja tulee ohjaamaan Apinoiden planeetan synty -elokuvastaan tunnettu Rupert Wyatt.

Hollywood on ollut kiinnostunut Halo-peleistä jo vuosikymmenten ajan. Peter Jacksonin oli määrä tuottaa District 9 -ohjaaja Neil Blomkampin Halo-elokuva, mutta suunnitelma ei koskaan toteutunut. Peleistä suunniteltiin myös televisiosarjaa jo vuonna 2013.

Ensimmäinen Halo ilmestyi Xbox-konsolille vuonna 2001. Sarjan pelejä on myyty maailmanlaajuisesti yli 77 miljoonaa kappaletta.

Uusimmat