Pettäjän tunnistaa näistä merkeistä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Osa parisuhteessa elävistä voi aavistaa heti, että oma kumppani on ajautunut väärille teille. Epäilyttävä käytös, poissaoleva mieli ja lisääntyneet menot voivat olla viitteitä siitä, että toinen pettää. Käytösasiantuntijan mukaan pettäjän voi tunnistaa tietynlaisesta käytöksestä ja toiminnasta hyvin nopeasti.

Ihmisten käytöstä tutkinut Grazina Fechner kertoi Daily Mail -sivustolle, että yksi epäilyttävimmistä pettämisen merkeistä on se, että kumppani alkaa piilotella puhelintaan. Puhelinta ei pidetäkään enää pöydällä kummankin näkyvillä vaan se voi olla hieman sivummalla näyttö alas päin suunnattuna, puhelin on usein äänettömällä tai se pidetään taskussa. Puhelimen kanssa saatetaan mennä jopa vessaan.

Äkillinen käytöksen muuttuminen ja yhteisten suunnitelmien peruminen kuuluu pettäjän toimintamalleihin. Hän ei enää halua julkisesti näyttäytyä suurissa juhlissa oman kumppanin kanssa vaan jää mielummin kotiin jonkin tekosyyn avulla. Myös sosiaalisen median käyttäminen lisääntyy huomattavasti, ja monet irtosuhteet voivatkin saada alkunsa sieltä.