Valehteleeko lapsesi? Näin voit opettaa hänet siitä pois

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Valehteleminen ja tarinoiden keksiminen on osa lasten normaalia kehitystä. Yleensä valehteleminen alkaa pikkulapsilla jo 2-4 vuoden ikäisenä. Lapsen valehteleminen saattaa huolestuttaa aikuisia, mutta se on kuitenkin tärkeä osa lasten mielikuvituksen ja sosiaalisten taitojen kehitystä.

Valehteleminen kuitenkin muuttuu iän myötä. Mikäli lapsi ei kasva ja opi valehtelemisesta pois, valheet tulevat kestämään pidempään, ne ovat monimutkaisempia ja suurempia. Tämän vuoksi lasta tulisi rohkaista nuoresta iästä lähtien pois valehtelemisesta.

Daily Mail -sivusto kertoo, että asiantuntijoiden mukaan on olemassa keinoja siihen, että lapsen saa kasvamaan valehteluvaiheesta pois. Valheiden käydessä ilmi asioista tulisi keskustella avoimesti ja rauhallisesti lapsen kanssa ilman liiallista torumista.

Toruminen ja suuret rangaistukset voivat aiheuttaa sen, että lapsi ei opi valehtelusta pois vaan jatkaa sitä eikä enää tunnusta jatkossa tekojaan. Lapsen kanssa tulee myös keskustella siitä miksi hän oli keksinyt valheen ja mitä siitä olisi voinut seurata. Lapselle tulee myös tehdä selväksi valheen ja totuuden välinen ero ennen kuin pikkulasten mielikuvitus alkaa tekemään pienistä valheista totuuksia.

Uusimmat