Onko deittisi huijari? Näistä merkeistä tunnistat Catfishin

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Netissä ja deittisovelluksissa on helppo pitää yllä kuvitteellista roolia. Mikäli uusi tuttavuus vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, on hän yleensä sitä myös tosielämässä. Nyt on listattu viisi merkkiä, joista deittihuijarin voi tunnistaa.

Catfish-deittihuijarit dokumenttielokuva ja samalla nimellä ilmestyvä televisiosarja kertoo ihmisistä, jotka ovat suhteessa ainoastaan internetin välityksellä, mutta epäilevät, että ruudun toisella puolella oleva henkilö on muuta kuin väittää. Varmin merkki on yleensä se, että henkilö ei suostu videopuheluihin tai tapaamisiin. Osa huijareista käyttää surutta netistä löytyvien henkilöiden valokuvia valeidentiteettiä luodessaan.

Osa deittisovelluksista käyttää ominaisuutta, joissa on pystyttävä todistamaan oma henkilöllisyys aidoksi. Tämä helpottaa huijareiden karsimista, vaikkakin osa ihmisistä voi silti esittää muuta kuin oikeasti on. Sama pätee sovellusten sijaintipalveluihin, joiden avulla ihmisten on vaikeampi valehdella olinpaikastaan. Mikäli henkilöllä ei ole yhteneväisiä sosiaalisen median tilejä tai heidän seuraajissaan ei ole juurikaan muita ihmisiä, voi tili olla tekaistu, Femail First muistuttaa.

Valeprofiilia käyttävät deittihuijarit saattavat pyytää rahaa. Tämä on vakava varoitusmerkki. Keskustelut tulisi olla kevyitä ja hauskoja ainakin nettideittailun alkuvaiheessa, mutta valeprofiilia käyttävä ei yleensä kerro mitään itsestään. Hän ei esimerkiksi pysty nimeämään henkilökohtaisia kiinnostuksenkohteita tai kertomaan tarinoita kavereistaan.