Puhelimesta riippuvaisten vanhempien lapset käyttäytyvät muita huonommin

Ohhoh! Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moni aikuinen ja nuori on koukussa älypuhelimensa käyttämiseen. Koukuttuminen puhelimeen tapahtuu yleensä sosiaalisen median sovellusten vuoksi, koska ystävien kuvia ja kuulumisia ja heidän reaktioitaan henkilön omiin kuviin voisi selata ja päivittää jatkuvasti.

Nyt on huomattu, että vanhempien puhelimen käyttäminen on alkanut vaikuttamaan heidän lastensa käyttäytymiseen. Daily Mail -sivusto kertoo uudesta Yhdysvalloissa tehdystä tutkimuksesta, jossa huomattiin, että vanhempien puhelimen käytöllä oli suora vaikutus heidän lastensa käyttäytymiseen.

Lasten huomattiin saavan etenkin ruoka-aikaan kiukun puuskia mikäli heidän vanhempansa selailivat puhelimiaan. Lapset olivat turhautuneita, hyperaktiivisia, he valittivat ja olivat itkuisia. Etenkin äitien runsas puhelimen käyttäminen vaikutti nopeasti yli viisivuotiaiden lasten käytökseen negatiivisesti.

Uusimmat