Murtovaras tunkeutui pakohuoneeseen – joutui soittamaan hätänumeroon

Ohhoh! · Tim Isokivi

Suositut pakohuoneet on suunniteltu niin, ettei niistä pääse järin helposti ulos ratkaisematta erilaisia tehtäviä ja arvoituksia. Yhdysvalloissa sijaitseva pakohuone osoittautui liian haastavaksi jopa murtovarkaalle.

40-vuotias Rye Wardlaw murtautui Vancouverin Northwest Escape Experience -pakohuoneeseen varhain sunnuntai-aamuna. Yrittäessään pois paikan päältä hän rikkoi takaoven, eikä enää päässyt ulos sen kautta. Pakohuoneen omistajan mukaan murtovaras ei myöskään mitä ilmeisimmin osannut avata etuoven lukkoa.

Wardlaw soitti lopulta hätänumeroon, väittäen tulleensa pakohuoneeseen oman kotinsa päädyttyä murtovarkaan kohteeksi. Poliisi yllätti miehen juuri kun hän oli päässyt ulos rakennuksesta.

Murtovaras onnistui aiheuttamaan pakohuoneessa vahinkoja yrittäessään pois paikalta. The Columbian -lehden mukaan Wardlaw pidättiin kolmesta murrosta epäiltynä.