Kaksi naista lopettivat hormonaalisen ehkäisyn – tällaisia oireita he saivat

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moni nuori nainen aloittaa jo melko varhain käyttämään jonkinlaista hormonaalista ehkäisymenetelmää. Raskauksien ehkäisyn lisäksi osalle naisista e-pillerit voidaan määrätä kivuliaiden kuukautisten vuoksi tai helpottamaan aknea.

Nyt As/Is-kanava on julkaissut videon, jossa kaksi naista päättävät lopettaa hormonaalisen ehkäisyn käyttämisen. Kelsey on käyttänyt ehkäisypillereitä 12 vuoden ajan ja Destinee on käyttänyt kolmen kuukauden välein pistettävää ehkäisyinjektiota noin kymmenen vuoden ajan.

Hormonaalinen ehkäisy vaikuttaa naisten mielialaan, minkä vuoksi he odottavatkin tuntevansa olonsa erilaiseksi ehkäisyn lopettamisen jälkeen. Naiset huomasivat, että hormonaalisen ehkäisyn lopetettua he alkoivat saamaan finnejä, kuukautiset palasivat kivuliaina ja he jopa kokivat, että heidän teinivuotensa olisivat palanneet kaikkine mielialanvaihteluineen.

Destinee koki olonsa paremmaksi ilman ehkäisyä, mutta kuukautiset olivat kuitenkin palanneet takaisin tuskallisen kivuliaina. Kelsey koki myös itsensä iloisemmaksi ilman ehkäisyä, mutta hänen aknensa meni lopulta puolen vuoden jälkeen niin paljon huonompaan suuntaan, että hän päätti ihotautilääkärinsä suosituksesta palata syömään e-pillereitä.

Uusimmat