Helleaalto piinaa – kengät jäävät kiinni asfalttiin

Ohhoh! · Tim Isokivi

Niin Suomessa kuin monissa muissa maissa on viime aikoina päästy nauttimaan todellisista helteistä. Aivan niin kuumaa pohjoisilla leveysasteillamme ei kuitenkaan ole ollut kuin Kiinan Henanin alueella.

Nanyangin kaupungissa kuvatulla videolla seurataan, kuinka paikallinen mies on jäänyt jumiin tielle. Lämpötilan kuumuudesta johtuen asfaltti on alkanut sulaa, ja niinpä miehen kengät jäävät siihen toistuvasti kiinni.

MSN-sivuston mukaan lämpötila kohosi videon kuvauspäivänä yli 37 asteeseen. Lämpöennätykset ovatkin menneet rikki monissa osin Kiinaa heinäkuun aikana.

Uusimmat