Pitkillä yöunilla odottamaton terveysvaikutus – parantavat itsetuntoa!

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Aiemmin tehtyjen tutkimusten myötä on saatu selville, että kauneusunet eivät ole tuulesta temmattu asia. Hyvin nukkunut ihminen näyttää muiden silmissä lähestyttävämmältä ja viehättävämmältä kuin univajeesta kärsivä henkilö. Heidät mielletään myös optimistisemmiksi ja sosiaalisemmiksi.

Uuden kyselyn mukaan hyvin nukuttu yö parantaa myös ihmisten omaa kuvaa itsestään.

Elite Daily -sivusto kertoo tutkimuksesta, jossa saatiin selville, että hyvin yönsä nukkuneet kokivat olevansa kauniimpia ja he tunsivat myös heidän olonsa paremmaksi.

Kyselyn mukaan pitkien yöunien jälkeen ihmiset tunsivat olonsa hyväksi.

He kokivat, että heidän ihonsa on kuulaampi, heidän silmänsä ovat kirkkaammat ja he olivat saaneet luonnollisen hehkun pitkien ja hyvin nukuttujen yöunien jälkeen. Parhaimmat vaikutukset ihmiset kokivat nukkuessaan yhdeksän tuntia ja kymmenen minuuttia.

Uusimmat