Tapetun viidakkoheimon viimeinen jäsen videolle – elänyt yksin 22 vuotta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amazonin sademetsässä kuvatulla videolla nähdään heimonsa tiettävästi viimeinen mies. Alkuperäiskansan jäsenen uskotaan eläneen yksin metsässä 22 vuoden ajan.

Videolla noin 50-vuotias mies nähdään hakkaamassa puuta kirveellä. Metsästämällä ja viljelyllä itsensä elättävä mies vaikuttaa olevan hyvässä fyysisessä kunnossa. Hän kuului heimoon, jonka tunnettiin alueella kaivamistaan kuopista.

Miehen eristäytyneen heimon kaikki muut jäsenet ovat tiettävästi kuolleita. Monet alueen alkuperäiskansoista tapettiin 1970-1990 -luvuilla metsureiden, maanviljelijöiden ja laittomasti maata vallaneiden tahojen toimesta.

Nyt kuvattu mies nähtiin ensi kerran vuonna 1996, minkä jälkeen brasilian alkuperäiskansoja suojeleva FUNAI-järjestö on tarkkaillut häntä. Mies on tehnyt selväksi, ettei hän halua olla tekemisissä ulkopuolisten kanssa.

– Ymmärrän hänen päätöksensä. Se on hänen vastarintansa merkki. Se kertoo myös hänen kokemuksistaan juontuvasta pelosta ja vihasta, FUNAIn Altair Algayer kuvaili The Guardian -lehdelle.

Uusimmat