Vaasa Festival käynnistyi jykevästi – festarialue kuin postikortti

Viihdeuutiset · Stara.fi

”Kun Vaasa jotain järjestää. Niin tulee varmasti pettymään. Ei sinne ketään tuu. Himassa ne vain istuu.” lauloi Klamydia aikoinaan vaasalaisia hyvin kuvanneessa kappaleessaan. Sittemmin tilanne on muuttunut täysin, sillä vuonna 2018 kaupunkilaiset ovat aktiivisesti mukana eri tapahtumissa.

Vaasa Festival 2018, Kuva: Stara

Perjantaina käynnistynyt Vaasa Festival on jälleen yksi osoitus vaasalaisten liikekannallepanosta.

E-Typen, Popedan The Baseballsin ja Evelinan tähdittämä perjantai oli nimittäin menestys, ja se osoitti samalla miten hyvin sisäsataman alue toimii festivaaliareenana.

Kuvankaunis saaristomaisema oli kuin suoraan postikortista auringonlaskuineen päivineen.

Vaasa Festival 2018, Kuva: Stara

Tänään lauantaina jatkuvassa tapahtumassa on keskitytty tarjoilun laatuun, sillä sekä monipuolista ruokaa että juomaa sai lukuisista pisteistä, eikä kävijöiden täytynyt syödä perinteistä ”festarimättöä”.

Tarjolla oli juomia viinien ja kuohuviinien maistajaisista Kyrö Distilleryn Napue-baariin ja paikallisten panimojen oluisiin.

Musiikkipuolella tarjontaa oli ehkä turhankin laajalla skaalalla, mutta toisaalta jokaiselle jotain -periaate toimi tällä kertaa. Ensimmäisen vuoden menestyksen siivittämänä ensi kesänä rokataan toivottavasti taas samassa paikassa.

Tänään lauantaina lavalle nousevat muun muassa Mando Diao, Tarja Turunen, Samuli Edelmann ja Scandinavian Music Group.