Älä unohda itseäsi parisuhteessa – muista ottaa omaa aikaa

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Kumppanuus ei tarkoita itsensä menettämistä. Vaikka eläisi toisen ihmisen kanssa saman katon alla, tarvitsevat molemmat suhteen osapuolet säännöllisesti myös omaa aikaa. Itsenäisyys ei tarkoita itsekeskeisyyttä.

Onnistunut parisuhde muodostuu kahdesta itsenäisestä ihmisestä, jotka ovat päättäneet sitoutua toisiinsa. Tämä saattaa kuulostaa analyyttiselta, mutta mikäli kumppanukset eivät ota omaa tilaa tarpeeksi, eivät he pysty myöskään muodostamaan eheää suhdetta keskenään. Oman ajan ottaminen ei tarkoita viikkokausia jatkuneita ryyppyreissuja kavereiden kanssa. Harrastusten, ystävien tai vaikkapa ostoksilla ja kahvilla käyminen voi riittää.

Parisuhde onnistuu tilastojen mukaan parhaiten, jos sen osapuolilla on samanlaiset kiinnostuksen kohteet. Tästäkin huolimatta on tervettä, että kumppanuksilla on myös omia intohimoisia harrastuksia tai mielenkiinnon kohteita, joiden kanssa he voivat viettää aikaansa itsenäisesti. On myös erityisen tärkeää seurata omia tuntemuksia ilman, että menettää otteensa omaan persoonallisuuteen parisuhteesta huolimatta.

Kumppanuudessa on oltava rehellinen ja avoin. Näihin ominaisuuksiin kuuluu myös se, että uskaltaa olla eri mieltä partnerin kanssa ja kertoa oman mielipiteensä. Jotta ihminen voi olla hyvä kumppani toiselle, on hänen osattava kunnioittaa myös itseään, Femail First muistuttaa.

Uusimmat