Legendaarinen Honda Monkey teki paluun Suomeen – heti loppuunmyyty!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme keväällä kuinka Hondan legendaarisin malli Honda Monkey tekee paluun Suomen markkinoille, joskin merkittävästi kasvaneena versiona. Monkey on lukemattomille takavuosien teineille hyvinkin tuttu, sillä se sai aikoinaan Suomessa valtavan suosion.

Legendaariseksi muodostunutta Honda Z50 Monkey -mallia myytiin aikoinaan yli 32.000 kappaletta. Lähes ikoniseen asemaan nousseen klassikkomopon uusi seuraaja on 125-kuutioinen Honda Monkey 125, joka näyttää edelleen hämmästyttävän samalta kuin esikuvansa. Uuden Monkeyn hinta on 3.990 euroa.

Klassikon paluu on saanut suomalaiset liikkeelle sankoin joukoin, sillä kaikki tähän mennessä saapuneet menopelit on jo myyty.

– Olemme saaneet maahan tähän mennessä kaksi erää, jotka kaikki on kuitenkin myyty. Pian on tulossa kolmas erä, joka sekin on jo myyty. Vasta ensi vuoden helmikuussa on tulossa erä, jossa on vielä myymättömiä laitteita, Pekka Veräväinen Oy Brandt AB:lta kertoi Staralle.

Honda Monkey 125

Honda Monkey 125:n istuinkorkeus on vain 77,6 senttiä, mutta se on siitä huolimatta riittävän tilava myös aikuisen ajettavaksi. Hallintalaitteet ovat suoraan Hondan isommista malleista, joten ajokokemus vastaa normaalikokoisen moottoripyörän ajamista.

Uutuudessa on lisäksi mukana kaikki modernin kevytmoottoripyörän tekniset ominaisuudet, kuten elektronisesti ohjattu polttoaineen ruiskutus, LED-ajovalot, kehittyneet ABS-jarrut ja säädettävä iskunvaimennus. Ensimmäiset Honda Monkey 125 -mallit saapuvat jälleenmyyille näinä päivinä.