Gasellit julkaisee lokakuussa uuden albumin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Helsinkiläinen rap-yhtye Gasellit, eli Hätä-Miikka, Päkä, Thube Hefner ja DJ-tuottaja Musa-Jusa, on nousukiidossa. Vuosi 2018 alkoi kahdella Emma-ehdokkuudella Vuoden hip hop ja Vuoden yhtye -kategorioissa ja albumin kaksi sinkkulohkaisua Riks Raks Poks ja Mitä mä Malagas? menestyivät hyvin Spotifyn listalla.

Lokakuussa yhtye julkaisee viidennen albuminsa. Levy syntyi pitkän prosessin seurauksena, ja matkalle mahtui myös vastoinkäymisiä. Albumin oli tarkoitus valmistua jo ennen kesää.

– Tuska maailman tilasta ja oman elämä turhanpäiväisyydestä on läsnä, kuitenkaan unohtamatta ystäviä ja muita elämän positiivisempia perusprioriteetteja, Gasellit kertoo.

– Aiempien levyjen tekemisestä ollaan opittu se, ettei kesähelteet ole se kaikkein paras aika kuluttaa päiviä tunkkaisessa studiokopissa. Etenkään jos talo, jossa studio sijaitsee on samaan aikaan julkisivuremontissa.

Uuden Jano-albumin julkkareita juhlitaan vasta joulukuussa pitkän kaavan mukaan Helsingin Kaapelitehtaalla.

Uusimmat