Ihmis-Ken kommentoi Big Brother -skandaaliaan: ”Tahdon olla rehellinen…”

Big Brother Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kehoa ja ulkonäköään ahkerasti muokkaava ja elävää muovinukkea muistuttava Rodrigo Alves poistettiin äskettäin julkkisten Big Brother -talosta Britanniasta. Mies asteli ulkomaailmaan suoraan päiväkirjahuoneesta, eikä syytä ole paljastettu julkisuuteen.

Huhumylly ihmis-Kenin ympärillä pyörii vilkkaana. Brasilialaissyntyisen Rodrigo Alvesin on kerrottu käyttäytyneen Big Brother -talossa epäkohteliaasti ennen poistamista, mutta lopullinen syy on liian shokeeraava julkisuuteen kerrottavaksi. Mies on itse kuitenkin avannut hieman verhoa juorujen jyllätessä.

– Toivon, että voin pian vastata kaikkien kysymyksiin ja avata huhuja, joita on otsikoitu maailmanlaajuisesti mediassa. Tahdon olla rehellinen kaikille faneille ja seuraajille, Rodrigo Alves kirjoitti Instagramissa.

– Tällä hetkellä voin ainoastaan sanoa, että olen erittäin kiitollinen saatuani mahdollisuuden esiintyä televisio-ohjelmassa, mutta valitettavasti homma ei toiminut kumminkaan puolin, minun ja tuotantoyhtiön kanssa. Masennuin nopeasti ja käyttäydyin sopimattomasti siinä ympäristössä. Huomasin käyttäytyneeni ja sanoneeni asioita, joita en tarkoittanut. Palaan pian televisioon uudestaan, joten pysy kuulolla.

Hi everyone thanks for the love and support in the past few days, also thanks for the lovely comments and DM’s it is much appreciated. I hope that soon I will be able to answer everyones queries and clear up all the rumours that have been published in the worldwide press and the truth will become clear to all fans and followers. The only thing that I can say for now is that I am very grateful for the opportunity to be on that TV show but unfortunately it didn’t work it out from both sides ( me and the network ) I was getting progressively depressed and behaving erratically to be in that environment and found my self behaving or saying things that I didn’t mean to do or say. I will be back on tv very soon just stay tuned 💫 #rodrigoalves #kendoll

A post shared by Rodrigo Alves (@rodrigoalvesuk) on

Uusimmat