Jäätelöasiantuntija: ”Näin tunnistat laadukkaan jäätelön”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Jäätelö on jokaiseen kesään kuuluva makea ja kermainen herkku, jota suurin osa ihmisistä ei pysty vastustamaan. Nyt jäätelöasiantuntija laitettiin todelliseen testiin kun hänen tuli päätellä erilaisia jäätelöitä maistelemalla mikä jäätelöistä on edullista ja mikä kallista.

Jäätelöasiantuntija Jeni Britton Bauer kertoo Epicurious-kanavan julkaisemalla videolla, että jäätelöitä maisteltaessa hän arvioi aina neljää asiaa. Jäätelön maku, tekstuuri, rakenne ja jälkimaku kertovat naiselle jäätelöstä yllättävän paljon ja paljastavat muun muassa sen onko jäätelö laadukasta vai ei.

Jeni Britton Bauer saa arvosteltavakseen samaan aikaa aina kaksi samaa makua olevaa, mutta eri tuottajan tekemää jäätelöä, joista naisen tulee kertoa ja perustella kumpiko niistä on kalliimpi vaihtoehto. Tehtävä näyttää herkulliselta ja asiantuntijalle yllättävän helpolta.