Pettikö kumppani? Parisuhdeterapeutti kertoo miten jatkat elämääsi

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Parisuhde muuttuu kokonaan toisenlaiseksi, mikäli siinä ilmenee uskottomuutta. Syrjähyppy aiheuttaa shokeeraavia tunteita, jotka satuttavat ja saavat tuntemaan petetyksi. Edessä on kaksi vaihtoehtoa, joko asioiden korjaaminen ja uudelleen yrittäminen tai ero.

Parisuhdeterapeutti ja elämäntapavalmentaja Ben Edwards neuvoo Femail Firstissa, että aivan aluksi kannattaa pohtia tarkkaan omaa elämää. Kannattaa ottaa aikalisä ja hengähdystauko.

Toki tilanne tulee keskustella myös kumppanin kanssa, mutta yhtä tärkeää on on hahmoitella omaa tulevaisuutta ja sen näkymiä.

Sydänsurujen keskellä on äärimmäisen tärkeää pitää itsestään huolta ja tehdä asioita, joista oikeasti nauttii. Olipa kyseessä liikunta tai kavereiden kanssa nautittu illallinen, on tärkeää saada iloa ja valoa elämään. Kannattaa pitää terveellisistä elämäntavoista kiinni ja pysyä rutiineissa, niin hankalasta elämänvaiheesta pääsee helpommin yli.

Parisuhdeterapiaa kannattaisi ottaa jo ennen ongelmien käsiin räjähtämistä.

Viimeistään uskottomuus antaa syyn hakea ammattiapua. Ihmiset käyvät lääkärissä kehon vaivojen vuoksi, joten miksi he eivät hakisi apua myös tunne-elämän ongelmiin erikoistuneilta asiantuntijoilta? Itseään ja omaa tilannettaan on turha verrata muihin. Harva tietää, mitä muiden kotona oikeasti tapahtuu.

Erosta on helpompi päättää tarkastelemalla parisuhdetta ja sen tilaa ennen syrjähypyn paljastumista. Mikäli pariskunta oli onnellinen ja elo oli auvoisaa, saattaa suhteen korjaaminen olla järkevin ratkaisu.

Jos yhteiselo oli kuitenkin rakoillut jo ennen uskottomuutta, voi sinkkuelämä olla järkevämpi tie. Pääasia on, että päätöksessä punnitaan vaihtoehdot tarkkaan ja otetaan myös muut asianosaisina olevat huomioon.