Näin nukahdat kahdessa minuutissa – Yhdysvaltojen armeijan tekniikka toimii

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Hyvät yöunet ovat välillä luksusta, johon toisilla ihmisillä on varaa vain viikonloppuisin tai vapaapäivinään. Uni on tärkeää hyvinvoinnin ja jaksamisen vuoksi, mutta aina nukahtaminen ei kuitenkaan ole niin helppoa.

Nyt Daily Mail -sivusto kertoo Yhdysvaltojen armeijankin käyttämästä nukahtamistekniikasta, jonka avulla ihminen voi vaipua uneen jo kahden minuutin aikana. Tekniikassa erityistä huomiota kiinnitetään etenkin rentoutumiseen, mielikuvaharjoituksiin ja oikeanlaiseen hengitykseen.

Ensin ihmisen tulee keskittyä rentouttamaan kaikki kasvojensa lihakset. Tämän jälkeen hartiat tulee pudottaa niin alas kuin mahdollista ja rentouttaa vuorotellen kummatkin kädet.

Sitten huomio kiinnitetään hengitykseen. Jokaisella uloshengityksellä keskitytään rentouttamaan rintakehä ja jalat. Kun koko vartalo on rento, aletaan keskittymään oman mielen tyhjentämiseen.

Ajatukset pystyy tyhjentämään tehokkaasti ajattelemalla makoilevansa kanootissa keskellä tyyntä järveä ja katsellen pilvetöntä taivasta. Toisessa mielikuvassa ajatellaan itseään kietoutuneena mustaan samettiseen riippumattoon pilkkopimeässä huoneessa. Viimeisenä keinona on toistaa itselleen kymmenen sekunnin ajan mielessään lausetta: ”Älä ajattele”.