Tässä ovat Putous-sarjan tähdet – ykkössuosikki loistaa poissaolollaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu sketsisarja Putous juhlii tänä vuonna jo kymmenettä tuotantokauttaan. Tasavuosia juhlistetaan kunnon bileillä, joista ei vauhtia ja naurua puutu. Kausi nähdään MTV3-kanavalla lauantai-iltaisin 20. lokakuuta alkaen. Tänään ohjelman tähdet on julkaistu.

Näyttelijäjoukkoon liittyy neljä uutta näyttelijää. Kokoonpanossa nähdään viime kausilta tutut Pilvi Hämäläinen, Ernest Lawson, Timo Lavikainen ja Mikko Penttilä. Uusina Putouksen lavan haltuun ottavat Terhi Suorlahti, Helmi-Leena Nummela, Lauren Lehtinen ja Christoffer Strandberg. Juontajana jatkaa Roope Salminen.

Edellisellä kaudella Tanhupallo-sketsihahmollaan suomalaisten sydämet sulattanut Kiti Kokkonen ei ole tällä kertaa mukana Putouksen kokoonpanossa. Kokkonen paljasti jo viime keväänä, että hänen osallistumisensa on jäämässä väliin muiden produktioiden aikatauluongelmien vuoksi.

Puolitoistatuntisessa suorassa lähetyksessä näyttelijät löytävät itsensä live-yleisön edessä tulikokeista, näytön paikasta, viikkokatsauksesta, live-sketseistä ja mikä parasta, legendaarisesta sketsihahmokilpailusta. Näyttelijöiden toinen toistaan hulvattomammat hahmot tulevat takuulla koettelemaan katsojien naurulihaksia taas.