Juotko liikaa kahvia päivän aikana? Nämä ovat kofeiinin yliannostuksen oireet

Ruoka Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kahvi kuuluu lähes kaikkien aikuisten jokapäiväiseen elämään. Aamukahvien, iltapäiväkahvien ja jälkiruokakahvien lisäksi osa ihmisistä voi santsata kahvia kompensoidakseen huonosti nukuttuja öitä tai selvitäkseen pitkästä työpäivästä. Kofeiinin yliannostuksellakin on kuitenkin oireensa.

Kofeiinin liiallinen nauttiminen saa aikaan erilaisia epämiellyttäviä oireita. Se kiihdyttää adrenaliinin tuotantoa, mikä voi saada ihmisen sykkeen nousemaan. Kofeiini voi myös saada ihmisen tuntemaan olonsa ylivalppaaksi, ahdistuneeksi ja hermostuneeksi, mikäli kofeiinia on nauttinut päivän aikana liikaa.

Kofeiinin nauttiminen tulisi Women’s Health -sivuston mukaan rajoittaa päivän aikana noin 400 milligrammaan. Ihmisten toleranssi kofeiinia kohtaan on erilainen, mutta yleisesti yli 400 milligramman nauttimisen jälkeen ihmisen olo voi muuttua melko kurjaksi.

Hermostuneisuuden lisäksi kofeiinin yliannostuksen oireisiin kuuluvat rintakivut, hengitysvaikeudet, oksentaminen, lihasten kouristelu ja rytmihäiriöt. Runsas veden juominen, kevyt liikunta ja kaliumpitoisten ruokien syöminen voivat helpottaa oloa.