Seksin määrä romahtanut parisuhteissa – syylliset liiankin ilmiselvät

Ohhoh! Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Televisiosta lempisarjan tai elokuvan katsominen voi tuntua mukavalta rentoutumiskeinolta pitkän ja stressaavan työpäivän jälkeen. Television eteen liian pitkäksi aikaa parkkeeraaminen ei kuitenkaan kannata, koska sillä voi olla negatiivisia vaikutuksia parisuhteeseen.

Daily Mail -sivusto kertoo Delawaren yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jossa huomattiin, että television omistavat ihmiset harrastivat kuusi prosenttia vähemmän seksiä kuin muut.

Seksin harrastaminen on myös pudonnut huomattavasti televisioiden ja älypuhelinten vuoksi.

Aiemmin ihmiset harrastivat seksiä keskimäärin viisi kertaa kuukaudessa. Nykyään seksin harrastaminen on pudonnut vain kolmeen kertaan kuukaudessa.

Tutkijoiden mukaan syy on kasvaneessa puhelimen käyttämisessä ja television katsomisessa. Jopa sähkökatkokset auttavat hetkellisesti, koska ihmiset kokevat, että heillä ei ole muutakaan tekemistä kuin harrastaa seksiä.

Uusimmat