Onnellisen pariskunnan tunnistaa näistä merkeistä – tässä onnen salaisuus

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Onnellisen parisuhteen salaisuuksia on useita, eikä yksi toimintamalli sovi toiselle. Pitkään naimisissa olleet parit tunnistaa kuitenkin siitä, että he tukevat toisiaan, näkevät vaivaa yhteisen hyvän eteen, eivätkä vertaile omaa yhdessäolemista muihin.

Jokaisessa parisuhteessa tulee eteen vaikeita aikoja, mutta onnellisimpia ovat he, jotka tästä huolimatta ovat valmiita sitoutumaan toisiinsa ja uskovat yhteiseen tulevaisuuteen. Riiteleminen on tervettä ja ilma puhdistavaa. Sitä ei ole kuitenkaan järkevää jatkaa loputtomiin, vaan asiat ratkaistaan ennen nukkumaanmenoa.

Mykkäkoulun harjoittaminen on yksi varmimmista tavoista pilata parisuhteen ilmapiiri. Mikäli rakkaudessa on ryppyjä, kannattaa ne oikoa kommunikoimalla oikein, eikä jättää mielipahaa itämään. Onnelliset kyselevät kuulumisia, tarkastavat toistensa hyvinvointia sekä hoitavat velvollisuudet yhdessä ja tasavertaisesti. Heillä molemmilla on myös oma elämä, mutta yhteinen onni menee aina kaiken muun edelle.

Uusimmat