Pikkupojan soittoesitys äimistyttää – soittaa ukulelea kuin ammattilainen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ukulelesta on tullut parin viime vuoden aikana suosittu soitin ja sen kanssa musisoimista voivat harjoitella sekä lapset että aikuiset. Havaijilaisessa perinnesoittimessa on vain neljä kieltä, mutta silti se taipuu uskomattomiin sfääreihin. Tämän todistaa pieni katumuusikko.

Taipeissa on kuvattu video, jolla nähdään ukulelea soittava pikkupoika. Messevät riffit kaikuvat vahvistimesta, kun pieni kansalainen tuottaa musiikkia ohikulkijoiden iloksi. Hän näyttää tiluliluttelevan silkasta nautinnosta, kun soitettavaksi on valikoitunut Classical Gas -kappale.

Ukulelessa on lelumainen soundi, mikä tekee siitä entistäkin kiehtovamman. Monissa suomalaiskouluissa on vaihettu nokkahuilu ukuleleen. Toisin sanoen perheissä ei enää jouduta kuuntelemaan epävireistä Ostakaa makkaraa -kappaleen versiota.