Emily Ratajkowski kiittää bikinivartalostaan geenejä – ei ole luopunut jälkiruoista

Ruoka Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Huippumalli Emily Ratajkowskilla on yksi mallimaailman upeimmista vartaloista, mikä onkin varmasti syy siihen, että hän on hyvin kiireinen työrintamallaan. Nyt nainen on paljastanut, että hänen ei ole tarvinnut luopua kaikista herkuista pitääkseen vartalonsa niin upeassa kunnossa.

Emily Ratajkowskin vartalosta päätellen moni voisi kuvitella hänen syövän pelkkää salaattia ja vähärasvaista proteiinia. Näin asia ei kuitenkaan ole. Women’s Health -sivuston mukaan kaunottaren ruokavalio sisältää myös melko paljon herkuttelua, mistä päätellen hän saakin luultavasti kiittää erinomaisia geenejään upeasta vartalostaan.

Emily Ratajkowski pyrkii syömään terveellisesti, mutta ei kuitenkaan halua kieltäytyä lempiherkuistaan. Nainen nauttii esimerkiksi aamukahvinsa kanssa usein jonkin leivonnaisen, joka on tehty voitaikinasta. Tämän vastapainoksi mallikaunotar nauttii terveellisiä tuorepuristettuja mehuja päivän aikana.

Suuremmilla lämpimillä aterioilla Ratajkowski kuitenkin rajoittaa hiilihydraattien syömistä. Illalliseen kuuluu usein lihaa ja kasviksia, minkä jälkeen nainen antaa makeanhimolleen periksi ja nautiskelee usein jonkin herkullisen jälkiruoan, joka puolestaan pursuaa hiilihydraatteja.

https://www.instagram.com/p/Blgd_Qml81I/?hl=en&taken-by=emrata

https://www.instagram.com/p/BkTKQAmjNNA/?hl=en&taken-by=emrata