Kotiparturointi ei aina kannata – näin karmivasti se voi mennä pieleen!

Ohhoh! Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sanotaan, että hiukset ovat kuin ihmisen kruunu ja niiden avulla pystyy ilmaisemaan ulos päin oma persooonaansa. Tämän vuoksi moni luottaakin omat hiuksensa vain parhaiden ammattilaisten käsiin. Osa ihmisistä kuitenkin rohkaistuu leikkaamaan hiuksiaan myös itse.

Helppo etuhiusten tasaaminen voi hoitua kotona omillakin saksilla, mutta vaikeammat hiustenleikkausmallit kannattaa kuitenkin jättää ammattilaisten hoidettaviksi.

Crazy Kid -kanavan julkaisema video todistaa, että kotona parturoidessa voi sattua hyvin monenlaisia vahinkoja, joiden jälkeen hiukset ovat aivan toisenlaiset kuin henkilö olisi halunnut.

Surkuhupaisalla koostevideolla nähdään useita tilanteita, joissa ihmiset ovat yrittäneet itse leikata omia hiuksiaan. Useammilla videoilla lopputulos on joko kivulias pieni onnettomuus kotona tai sitten hiusmalli, joka on paljon lyhyempi tai täysin toisenlainen kuin oli toivottu.