Näin paljon yksi orgasmi kuluttaa kaloreita – käy kuntoilusta!

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Seksi vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin kokonaisvaltaisesti, sillä sen tuottamat mielihyvähormonit hivelevät mieltä ja tunteita tehokkaasti. Lisäksi seksin avulla voi harrastaa nautinnollista kuntoilua.

Kaikkien tiedossa on, että seksi kuluttaa kaloreita. Men’s Health on nyt selvittänyt LifeStyles Condoms -yhtiön seksiasiantuntijan ja lantion alueen fysioterapeutin Uchenna Ossain avustuksella, kuinka paljon orgasmi kuluttaa kaloreita kehossa.

Lähdeaineistona on käytetty vuonna 2013 julkaistua tutkimusta Plos One -tiedejulkaisussa.

Miehet kuluttavat orgasmin aikana keskimäärin neljä kilokaloria, kun taas naisten kulutus on kolmen kilokalorin paikkeilla. Vaikka orgasmien avulla on vaikea polttaa elimistön rasvaa, on nautinnon kliimakseilla runsaasti muita terveysvaikutuksia. Orgasmit auttavat parempiin yöuniin, kivun lievittämiseen, mielialan kohentamiseen ja aivotoiminnan parantamiseen.

Uusimmat