Ilman penistä syntynyt menetti poikuutensa 45-vuotiaana – tiede tuli apuun

Ohhoh! Terveys · Tim Isokivi

Harvinaisen syntymävian ansiosta brittiläinen Andrew Wardle eli pitkään ilman penistä. Kiitos modernin teknologian, hän sai viimein sellaisen 44-vuotiaana.

Virtsarakon ekstrofian harvinaisen muodon vuoksi Wardlella oli syntyessään kivekset, mutta ei lainkaan penistä. Mies häpesi vain yhdellä noin 20 miljoonasta ihmisestä tavattavaa vaivaa pitkään, kunnes hän päätti astua julkisuuteen asian kanssa.

Lopulta Wardlelle luotiin bioninen penis 10-tuntisessa leikkauksessa käyttäen hänen kädestään peräisin olevaa ihoa ja jalkojensa hermoja. Erektiotila saavutetaan painamalla erillistä nappia, joka täyttää elimen suolaliuoksella.

Leikkauksen päätyttyä Wardlen täytyi viettää 10 päivää kivuliaan erektion kanssa ja odottaa vielä kuusi kuukautta ennen seksin harrastamista. Lopulta hän kuitenkin pääsi menettämään poikuutensa tyttöystävänsä, 28-vuotiaan Fedra Fabianin kanssa.

Kuuden vuoden ajan seurustelleen parin odotus selkeästi kannatti. The Sun -lehden mukaan he nimittäin kuvailivat bionista penistä valtavaksi ja seksiä mahtavaksi. Koska penis on yhdistetty Wardlen penikseen, saattaa parilla olla jopa mahdollisuus tehdä yhdessä lapsia.

Uusimmat