Tyttöbändin kaunotar katosi julkisuudesta – bongattiin nyt bikineissä!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittijulkkis Kerry Katona oli pitkään julkisuudessa vain huumeaddiktionsa takia, mutta sittemmin hän aktivoitui kohu-uutisten saralla ja teki pornovideon. Sen jälkeen The Atomic Kitten -yhtyeen laulaja katosi julkisuudesta vuosiksi. Nyt Katona on bongattu pitkästä aikaa paparazzikuviin.

Kerry Katona lomailee parhaillaan Espanjan Marbellassa yhdessä ystäviensä kanssa. Eilen hän pulahti Välimereen pukeutuneena valkovihreisiin luontokuvioisiin bikineihin. Katona on viime aikoina pyrkinyt laihduttamaan kuntoilemalla aktiivisesti, ja kuvien perusteella se onkin onnistunut mukavasti.

37-vuotias Kerry Katona nousi julkisuuteen tyttöbändi Atomic Kittenin riveistä, mutta erosi tyttöbändistä vuonna 2001 tullessaan raskaaksi entiselle Westlife-laulaja Brian McFaddenille. Kerry nähtiin vuonna 2011 Big Brother -televisio-ohjelman julkkisversiossa. Katonan paino-ongelmat alkoivat vuonna 2004, kun hän erosi McFaddenista. Toinen avioliitto Mark Croftin kanssa ei ollut myöskään hyväksi naisen hyvinvoinnille, sillä hän lihoi huomattavasti käyttäessään runsaasti kokaiinia.

Splash
Splash
Splash

Uusimmat