Nainen ei halunnut juustoa hampurilaiseen – haukuttiin kuitissa hulluksi ämmäksi

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen Alabamassa työkavereilleen ja itselleen ruokaa tilannut nainen järkyttyi nähtyään hampurilaisravintolan kuitin. Jess-nimistä naista oli haukuttu hulluksi ämmäksi, koska hän oli tilannut yhden hampurilaisen ilman juustoa.

Henry’s Burger & Cream -nimisen ravintolan kuittikuva leviää parhaillaan viraalina netissä. Kuittiin oli merkitty, että noutoruokaa tilannut nainen ei halunnut juustoa yhteen hampurilaiseen. Syy oli työkaverin laktoosi-intorelanssi. Hampurilaisessa oli kuitenkin juustoa, joten nainen joutui ajamaan takaisin ravintolaan tilaamaan uutta purilaista, ABC 33/40 uutisoi.

– Ei juustoa tähän hemmetin burgeriin, hullu ämmä tilasi sen, kuitissa luki.