Liikenneturva muistuttaa: Käyttäydy oikein poikkeustilanteissa

Autot Lifestyle · Terhi Piiroinen

Tiet muuttuvat pian liukkaiksi ja onnettomuudet lisääntyvät. Moottoritiellä ja tunneleissa tapahtuvat poikkeustilanteet vaativat ihmisiltä pitkäjänteisyyttä. Kuljettajien ei kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä, vaan odottaa pelastushenkilökunnan saapumista paikalle.

Moottoritiellä tai tunnelissa ei saa koskaan ajaa vastakkaiseen suuntaan, tehdä U-käännöksiä tai peruuttaa. Myös ajoneuvon pysäyttäminen tai autosta ulos nouseminen ilman pakottavaa syytä on kielletty. Mikäli liikenne seisahtuu, on sille aina pätevä syy.

Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen muistuttaa, että pelastushenkilökunnalle on aina annettava esteetön kulku tapahtumapaikalle.

Jos kaksikaistaisella tiellä ei pystytä antamaan toista kaistaa hälytysajoneuvojen käyttöön, tulee autoilijoiden muodostaa pelastuskuja. Jos autosta on poistuttava, on kuljettajan puettava päälleen heijastinliivit, hätävilkut autoon ja asennettava varoituskolmio riittävän kauas.

Jos liikenne seisahtuu moottoritiellä tai tunnelissa:

– Odota rauhassa ja katso, miten tilanne kehittyy.



– Pysy autossa, mikäli selvää syytä ajoneuvosta poistumiseen ei ole.



– Anna hälytysajoneuvoille mahdollisimman esteetön kulku.



– Kiire tai mikään muukaan ei ole syy liikenteen vaarantamiselle – unohda väärään suuntaan ajaminen tai muut koukkaukset.