Uskomaton trendi leviää – ihmiset juovat omaa virtsaansa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmalta on vuosikymmenten saatossa levinnyt tietoja esimerkiksi joogaajista, jotka ovat juoneet omaa virtsaansa. Tuskin kukaan oletti tuolloin, että sellaisesta olisi 2000-luvulla tulossa trendi, jota monet joogaajat ryhtyvät harrastamaan. Virtsan juominen on nimittäin yleistynyt huolestuttavasti.

Britannian yleisradioyhtiö BBC raportoi, että esimerkiksi 33-vuotias englantilainen joogaohjaaja Kayleigh Oakley on juonut omaa virtsaansa kotinsa suojissa jo kahden vuoden ajan. Oakley väittää, että virtsan juominen on auttanut hänen pitkäaikaisten ja kivuliaiden sairauksiensa oireisiin.

Viime viikolla 46-vuotias kanadalainen Leah Sampson kertoi The Sun -lehdelle juovansa omaa virtsaansa ja laihtuneensa siten merkittävästi. 39-vuotias Faith Canter paljasti taannoin, että virtsan juominen auttoi hyttysenpuremien allergiseen reaktioon.

Oakley kutsuu virtsansa juomista virtsaterapiaksi, eli urophagiaksi. Hänen mukaansa virtsa on hyväksi terveydelle, auttaa kehon immuunijärjestelmää ja pitää ihon kunnossa. Nainen juo kertomansa mukaan mukillisen virtsaa päivässä ja levittää sitä myös kasvoilleen.

Asiantuntijat eivät ole vakuuttuneita virtsan juomisen hyödyistä, sillä esimerkiksi British Dietetic Associationin tiedottaja Aisling Pigottin mukaan vaikutuksista ei ole mitään todisteita. Virtsa on kehon tapa poistaa ihmisestä epäpuhtauksia, joten virtsan juomisella nuo epäpuhtaudet palaavat takaisin kehoon.