Jari Sillanpää sai potkut Fugefesteiltä – festarikeikka peruttu

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huumeiden kanssa viime aikoina otsikoissa ollut takavuosien suosikkilaulaja Jari Sillanpään ura näyttää olevan vahvasti ehtoopuolella, sillä parin vuosikymmenen ajan aktiivisesti keikkailleen laulajan esiintymiskalenteri ammottaa tyhjyyttään. Keikkajärjestäjien lisäksi myös fanit ovat hylänneet artistin.

Kerroimme äskettäin, että Jari Sillanpään konsertit eivät vedä enää edes hänen omia fanejaan tarpeeksi, ja siitä syystä hänellä oli koko loppuvuoden sesonkikaudeksi vain kaksi keikkaa. Kerroimme jo aiemmin kuinka myös Espanjassa järjestettävä suomalaisen musiikin festivaali Fugefest poisti Sillanpään esiintyjälistaltaan huumekohun myötä.

– Fugefest tiedotti aikaisemmin, että tämän vuoden lauantain ohjelmisto täydentyy Jari Sillanpään esiintymisellä. Nyt esiintyminen on epävarmaa eilen mediassa esiin nousseiden vakavien syytösten takia. Tällä hetkellä Jari Sillanpää on poistettu festivaalin esiintyjälistasta, festivaali tiedotti jo aiemmin.

Sittemmin Jari Sillanpään nimeä ei ole lisätty esiintyjälistalle, ja tapahtuma juhlitaan jo reilun viikon päästä, 19. – 20. lokakuuta 2018. Esiintymässä nähdään muun muassa Lauri Tähkä, Yö, Reino Nordin, Neljänsuora, Jonne Aaron ja Elastinen.