Humalassa toikkaroiva kyyhky valittiin vuoden linnuksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Alkoholiin mieltynyt lintu on saanut kunniatittelin Uudessa-Seelannissa. Kereru, eli uudenseelanninkyyhky, on valittu kotimaassaan vuoden lintulajiksi.

Rauhoitetulla lintulajilla on yllättävä erityispiirre. Ne ovat erityisen mieltyneitä käyneisiin hedelmiin, minkä ansiosta lintuja nähdään usein humaltuneina ja käyttäytyen sen mukaisesti.

Uudenseelanninkyyhkyjä on kuvattu muun muassa roikkumassa puiden oksilta ja hoipertelemassa eteenpäin. Forest & Bird -luonnonsuojeluryhmän Megan Hubscherin mukaan linnuilla onkin koominen maine.

– Monissa videoissa kererut tulevat humalaan ja kompuroivat koomisella tavalla. Se on osa niiden viehätystä. Ne ovat rakastettavia lintuja, Hubscher kuvailee BBC:n mukaan.

 

Uusimmat