Banksy paljasti taulun tuhoamisen epäonnistuneen – tarkoituksena oli tuhota koko teos

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Nykytaiteilija Banksy kohadutti taannoin taidemaailmaa huutokaupassa totetuttamallaan tempauksella. Pian Girl and Balloon -teoksen myymisen jälkeen teos tuhosi itse itsensä.

Banksyn tuoreen videon mukaan tuhoaminen ei kuitenkaan sujunut täysin suunnitelmien mukaan. Alun perin kehysten sisällä olleen silppurin oli määrä tuhota koko teos. Silppuaminen kuitenkin jäi puolitiehen.

Teos silppuuntui odotusten mukaisesti vielä jokaisella tempauksen harjoituskerralla. Youtubessa julkaistun Shred the Love (the director’s cut) -videon päätteeksi nähdään, kuinka operaation olisi pitänyt tapahtua.

Uusimmat