Kanye West haluaa rokin kuninkaaksi – anoo Parhaan rock-kappaleen Grammya

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Räppäri Kanye Westin tiimin kerrotaan anoneen ehdokkuutta helmikuussa järjestettävän Grammy-palkintogaalan kahteen rockin kategoriaan. Mies havittelee Best Rock Song ja Best Rock Performance -palkintoja.

TMZ kertoo räppäri Kanye Westin levy-yhtiön anovan Grammy-ehdokkuuksia Kid Cudin ja Ty Dolla $ignin kanssa tehdyllä Freeee (Ghost Town, Pt. 2) -kappaleella.

Kanye Westin tiimin mukaan kappale on ehtaa rokkia kitaroineen ja rumpuineen. Lisäksi Kanye West havittelee Vuoden musiikkituottajan pystiä, koska hän toteutti tänä vuonna viisi albumia viidessä viikossa.

Rock-Grammyja tavoitteleva kappale julkaistiin tänä vuonna ilmestyneellä Kids See Ghosts -albumilla. Kanye West on yksi eniten Grammy-palkintoja voittaneista artisteista, sillä hänen kaapissaan komeilee jo 21 pystiä.