Pirullista menoa: Diablo-peleistä tehdään Netflix-sarja

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Blizzard Entertainmentin Diablo-pelisarjassa on kamppailtu demoneita vastaan jo vuodesta 1996 saakka. Nyt suositut pelit ovat kääntymässä myös televisiosarjan muotoon.

Netflixin on paljastettu työstävän Diablo-peleihin perustuvaa animaatiosarjaa. Eureka-sarjan luonut Andy Cosby kertoi Twitterissä käyvänsä neuvotteluja sarjan käsikirjoittajana ja showrunnerina toimimisesta.

Cosbyn twiitti on sittemmin poistettu. Tämän uskotaan kuitenkin viittaavan siihen, että sarja tullaan vahvistamaan virallisemmlla tavalla tulevassa BlizzCon-tapahtumassa.

Diablo-toimintaroolipelisarjan osia on myyty vuosien varrella kymmeniä miljoonia kappaleita. Netflixin edellinen animaation keinoin toteutettu videopelisovitus Castlevania nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi, ja yhtiö todennäköisesti toivoo Diablosta samanlaista menestystä.