Kanye Westin suunnitelmille täyskäännös

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Räppäri Kanye West on ollut viime viikkoina otsikoissa lähinnä ulkomusiikillisista syistä. Tähti on muun muassa faniensa yllätykseksi ilmaissut tukensa presidentti Donald Trumpille.

Nyt Westin kelkka vaikuttaa kuitenkin yllättäen kääntyneen. Tuoressa twiitissään tähti kertoo silmiensa avautuneen ja väittää joutuneensa käytetyksi sellaisten viestien levittämiseen, johon hän ei usko.

– Otan etäisyyttä politiikkaan ja keskityn ainoastaan luovuuteen, tähti twiittasi.

Räppäri kertoi tukevansa vankilauudistusta, turvallisempia aselakeja ja turvapaikkaa hakevia ihmisiä. Hän myös kiisti suunnitelleensa logon Blexit-järjestölle, joka kehottaa mustia amerikkalaisia jättämään demokraattipuolueen.

 

Uusimmat