Kasvisravintolasta löytyi miehen ruumis – huhun mukaan paloiteltu myös ruokaan

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Thaimaan Bangkokissa sijaitsevasta kasvisravintolasta on löytynyt ruumis. Kyseessä on 61-vuotiaan mies, joka oli ollut ravintolan asiakkaana lokakuun loppupuolella. Hän oli ajautunut riitaan ravintoloitsijan kanssa ja kohdannut loppunsa ravintolan keittiössä.

Tapetun asiakkaan ruumis löytyi ravintolan sakokaivosta. Mies oli menettänyt henkensä todennäköisesti ravintolan keittiössä, jossa oli runsaasti verta ja jäänteitä ihmisen lihasta. Tapaus nousi otsikoihin, kun Daily Mail väitti kasvisravintolan tarjoilleen kuolleen miehen lihaa annoksissaan.

Uutisissa kerrottiin, että miehen kuolema paljastui, kun kasvisravintolan asiakkaat valittivat paikallisille viranomaisille ravintola-annoksissa olleesta lihasta. Todellisuudessa miehen omat sukulaiset löysivät verijäljet ravintolasta, jossa kateissa ollut mies oli nähty viimeksi. Ravintola oli jo suljettu.

Thaimaan poliisi tutkii asiaa ja kumoaa julkisuudessa väitteet siitä, että ravintola olisi tarjoillut kuolleen miehen lihaa annoksissaan. Raintoloitsija on etsintäkuulutettu.